Aihe: Laitaoikeiston nousu (1 kpl)

[20:08:17] Propt: Laitaoikeiston nousu
Laitaoikeiston nousu on huolestuttanut pitkään poliittista johtoa Saksassa ja maailmalla, erityisesti Euroopan unionissa.
Vuonna 2015 liittokansleri Angela Merkel kutsui äärioikeiston nousua Saksan historian vakavimmaksi uhaksihttps://www.hs.fi/mielipide/art-2000000000000.html. Samoihin aikoihin myös Ranskassa presidentti François Hollandenhttps://www.hs.fi/haku/?query=francois+hollanden johdolla käynnistettiin uusi strategia ”populismia vastaanhttps://www.hs.fi/paivanlehti/06000000/art-2000000000000.html”. Myöhemmin siihen on kuulunut myös äärioikeiston väkivallan ennaltaehkäisy.
Euroopassa onkin seurattu äärioikeiston nousua jo vuosien ajan. Kansallismielinen oikeisto ja EU-vastaisuuden nousu nousivat nopeasti varteenotettavaksi uhaksi, erityisesti sen jälkeen kun Eurooppaa ravistelleet vuoden 2011 ja vuoden 2015 pakolaiskriisit jättivät EU:n valmistautumattomaksi.
Vuonna 2011 kansallismieliset ja maahanmuuttovastaiset ryhmät olivat saamassa merkittävää voittoa Saksan liittopäivävaaleissa, kun äärioikeistolainen Saksan kansallinen rintama nousi ensi kertaa parlamenttiin ja sen silloinen johtaja Marine Le Penhttps://www.hs.fi/haku/?query=marine+le+pen tuli maan viidenneksi suurimmaksi puolueeksi.
EU-kriittinen puolue AfD on saanut kannattajia erityisesti sosiaalidemokraatteihin pettyneistä kansalaisista ja äänestäjistä. Myös muiden puolueiden oikeisto on kosiskellut puolueen äänestäjiä.
Äärioikeiston noususta on kannettu laajasti huolta ja tehty töitä, mutta viimeistään viime vuosien järkyttävät teot ovat herättäneet niin Saksan poliittisen johdon, asiantuntijat, tiedotusvälineet, poliitikot, äärioikeiston väkivallan uhrien omaiset sekä tavalliset kansalaiset.
Äärioikeiston väkivaltaan ja sen uhkaan suhtaudutaan Euroopassa hyvin vakavasti. Poliittisia johtopäätöksiä on tehty paljon ja nopeasti.
Poliittisia toimia on kritisoitu, koska on nähty, ettei niistä ole ollut äärioikeistolaisille järjestöille merkittävää haittaa, saati hyötyä. Lisäksi on kyseenalaistettu, kuinka vakavia äärioikeiston uhat Euroopassa ovat olleet, kuinka tehokkaita poliittiset toimet ovat olleet, kuinka pitkään toimia täytyy jatkaa tai ovatko ne toimineet lainkaan. Monien asiantuntijoiden mielestä EU:n äärioikeistolaisiin puolueisiin kohdistama arvostelu ei myöskään ota huomioon niiden kotimaiden historiaa eikä ymmärrä Euroopan unionin monimutkaista ja monimutkaista poliittista ympäristöä.
Silti Euroopan johtajien reaktiot äärioikeistolaisiin ryhmiin ja poliitikkoihin ovat olleet merkittävä saavutus. Vaikka niiden käytännön vaikutus ei ole ollut merkittävää, niillä on kuitenkin pystytty vaikuttamaan poliittiseen ilmapiiriin, poliittiseen kulttuuriin sekä siihen, että äärioikeistoon on alettu suhtautua paljon vakavammin ja paljon näkyvämmin kuin aiemmin. Euroopan unionissa äärioikeiston uhkasta onkin tullut vähitellen yhteinen ja vakavasti otettava uhka. Siihen suhtaudutaan nyt samalla tavalla ja samoilla poliittisilla toimilla kuin kaikkiin muihinkin poliittisiin uhkiin.
Siksi viime vuosina äärioikeiston väkivallasta, joka on ollut niin paljon pahempaa kuin mikään äärioikeiston aikaisemmin kokema väkivalta Euroopassa, on alettu keskustella hyvin huolestuneina myös Saksassa, jonka tilanne on Euroopan unionin vaikein.
Myös poliittinen kulttuuri ja keskustelukulttuuri ovat Saksassa hyvin erilaiset kuin missään muussa Euroopan unionin jäsenvaltiossa.
Vaikka Saksassa ei ole samanlaista äärioikeistoa kuin monessa muussa EU:n jäsenvaltiossa, se ei tarkoita, ettei Saksan poliittinen ilmapiiri olisi erittäin ongelmallinen, erittäin vakava ja äärimmäisen huolestuttava.
Saksassa poliittisen kulttuurin ongelmat ovat osittain erilaisia kuin monissa muissa valtioissa.
Vaikka Saksassa ei ole samanlaista äärioikeistoa kuin esimerkiksi Italiassa ja Unkarissa, se ei tarkoita, ettei Saksan poliittinen ilmapiiri olisi erittäin ongelmallinen, erittäin vakava ja äärimmäisen huolestuttava. Äärioikeistolaisuus, muukalaispelko, suvaitsemattomuus sekä väkivalta eivät ole Saksalle, vaan kaikille eurooppalaisille valtioille ominaisia ilmiöitä, joita on myös Saksassa. Silti ne ovat Saksassa monin paikoin erityisen huolestuttavia.
Saksassa ei ole samanlaista oikeistopopulistien verkostoa kuin esimerkiksi Italiassa ja Ranskassa, mutta siellä oikeistopopulismi, joka on perinteisesti nähty äärioikeiston ja äärivasemmiston kaltaisena vastareaktiona ja vastakkainasetteluna, onkin kehittynyt osaksi valtavirtaa.
Saksan oikeistopopulistipuolue AfD:n juuret ovat 1960-luvun Itä-Saksan diktatuurinvastaisissa ja Länsi-Saksaa vastaan suunnatuissa protestiliikkeissä.
Sen lisäksi, että AfD:n historia on erikoinen ja että puolueen suhde äärioikeistoon on epäselvä, puolue on erikoinen ja monin paikoin vaarallinen, koska se ei edusta selkeästi oikeistoa eikä vasemmistoa, vaan sekä perinteisiä puolueita vastustavaa laitaoikeistoa että perinteisten puolueiden kanssa tehtävää yhteistyötä ja kompromissien tekoa kannattavaa keskustaoikeistolaista populismia. Puolueen sisällä ei siis ole selvää jakoa oikeistolaisen tai vasemmistolaisen politiikan kannattajiin tai ajajiin.
Äärioikeiston lisäksi AfD on populistinen oikeistopuolue, jonka mielestä sekä Saksa että Eurooppa tarvitsevat maahanmuuttoa, jotta Eurooppa pysyisi dynaamisena, talous kasvavana, työvoima liikkuvana, innovatiivisena sekä avoimena kulttuuriltaan. Näin siis siitä huolimatta, että jokainen maahanmuuttaja – etenkin pakolainen – on aina lähtökohtaisesti turvallisuusriski ja taloudellinen rasite, kun taas jokainen Saksassa oleva, Saksassa syntynyt saksalainen ei ole taloudellinen eikä varsinkaan turvallisuusriski, koska he ovat sopeutuneet yhteiskuntaan hyvin eivätkä siten ole mikään uhka Euroopalle.
Tästä syystä jokainen Saksassa asuva ulkomaalainen ja varsinkin jokainen ulkomaalainen muslimi on ongelma Saksalle. Ei sen takia, että he olisivat aiheuttaneet ongelmia Saksalle ja saksalaisille, vaan siksi, että heidän läsnäolonsa maassa estää Saksan kansaa tekemästä omaa etnistä puhdistusta. Koska saksalainenkin muslimi on potentiaalinen ongelma, kaikkien maahanmuuttajien oleminen maassa aiheuttaa ongelmia, vaikka yksikään heistä ei tekisi rikoksia ja maksaisi veroja ja kävisi töissä, koska jokainen heistäkin on aina mahdollinen riski etnisesti ja uskonnollisesti saksalaisten enemmistölle.
Niinpä Saksa on monikulttuurinen ja moniuskontoinen valtio. Samalla kuitenkin äärioikeisto, joka haluaa päästä etnisiin puhdistuksiin ja Saksan rajojen sulkemiseen ja sitä kautta Saksan sulkemiseen kansainvälisiltä yhteisöiltä ja vapaalta kaupankäynniltä ja pääomaliikuvuudelta, pitää monikulttuuria, monikasvoisuutta, monenlaisuutta, moniäänisyyttä, monensuuntaista kansainvälistymistä sekä erilaisuuden tunnustamista ja erilaisuuden kanssa toimeen tulemista vaarallisena.
Se pitää tätä vaarallisena ja vääränä. Tämä on sen näkemys kansallisvaltioiden tulevaisuudesta. Mutta tämän lisäksi se myös toimii niin kuin toimisi, koska sen kannattamat asiat ovat nyt valtavirtaa.
Sen näkemys maahanmuutosta, muslimeista ja islamista, sukupuolivähemmistöistä, sukupuolesta, nationalismista ja fasismista ovat niin laajasti jaettuja, että niitä voidaan kutsua nyt jopa uuden äärioikeiston kattotermiksi.
Mikä tahansa oikeistopopulistinen, laitaoikeiston, nationalistien tai laitavasemmiston poliittinen liike voidaan nykyisin laskea tähän uuteen äärioikeistolaisuuteen kuuluvaksi.
Nämä poliittiset liikkeet voidaan jaotella oikeisto–vasemmisto -akselin mukaan oikeisto-oikealle tai vasemmisto-vasemmalle sen mukaan, kuinka paljon niissä korostuu talous-, kansallisvaltio- ja työmarkkinapolitiikka verrattuna identiteetti-, turvallisuus- ja siirtolaispolitiikkaan sekä EU- ja Nato-kantoihin. Tässä jaossa kansallismielinen äärioikeisto ja nationalistiset oikeistopopulistit kuuluvat vasemmalle, vaikka niissä onkin hyvin jyrkkä suhtautuminen talouteen, valtioon, markkinoihin, julkiseen sektoriin ja ay-liikkeeseen sekä perinteisiin kansallisiin arvoihin. Ne korostavat nimenomaan kansallisvaltiota ja sen turvallisuutta. Esimerkiksi oikeistopopulistiset puolueet voivat vastustaa yhtä aikaa globalisaatiota sekä eurooppalaista integraatiota, jotka nähdään kansallisvaltioiden suvereniteettia vaarantavana toimintana. Jos talous on heille tärkeä poliittinen kysymys, ne sijoittuvat oikealle, jos se ei ole heille tärkeä poliittinen kysymys, ne ovat vasemmistoa.
Tästä syystä vasemmisto- ja oikeistopopulistiset liikkeet voivat olla yhtä aikaa oppositiossa.
Yksilön vapautta ja tasa-arvoa korostavista poliittisista liikkeistä ei ollut pysäyttämään näitä kolmea tekijää.
PARIISI 18. MARRASKUUTA 2015
”Tänään me emme aio luovuttaa! Emme voi vain istua aloillamme. Me emme suostu olemaan vain niitä, joiden elämän maahanmuutto ja globalisaatio ovat pilanneet!”
Oikeiston ehdokas Marine Le Pen on noussut seisomaan keskellä Seineä sijaitsevaa Île de la Cité’n saaren itäpuolta, ja hän katsoo joen toiselle puolelle Île Saint-Louis’hin. Hänen vasemmalla puolellaan seisovat Le Peniä vastustavat vastamielenosoittajat.
Oikeiston ehdokkaat ovat Pariisin kunnallisvaaleissa hyvin vahvoilla. Tämä on heille valtava symbolinen voitto, Le Pen toteaa Seinen keskellä olevalle noin kolmenkymmenen henkilön kannattajajoukolle, jonka hän on tuonut mukanaan paikalle. Tämä on symbolista.
Joen toiselle puolelle Seineä vastapäätä Le Penin kannattajat eivät näe.
Seine virtaa heidän ja vastamielenosoittajien välissä.
He näkevät, mutta he eivät halua katsoa.
Tämä ei ole Pariisi vuonna 1981. Tämä on Pariisi vuonna 2016. Le Penin vastaehdokkaista pahin kilpailija on Front Nationalin oma ehdokas Marine Le Pen.
”Irrottautukaa tästä puolueesta. Antakaa Marine Le Penin puhua puolestaan. Älkää äänestäkö häntä, vaan hänen vastustajaansa, ketä tahansa!”
”Nämä kaksi puoluetta, Front National ja UDF, eivät eroa toisistaan! Äänestämällä teitä (Fronte Nationalia) tuette epäsuorasti Marine Le Peniä”, yksi kannattajista julistaa kovaan ääneen Seinen vasemmalla rannalla sijaitsevan Sain-Augustinin katedraalin vieressä sijaitsevalla FN-kojulla, joka on juuri auennut. Ranskan vaalien äänestys alkaa tänä aamuna ja jatkuu lauantaihin. Vaalipäivän aatto on yleensä kaikista kovin ja kiivain kampanjointiaika. Koska moni FN-kojun eteen pysähtynyt ei tiedä, mikä on Marine Le Pen, kertoo puolueen pääehdokas Lauren Riccard (49) itse mitä Marine Le Penin voitto tarkoittaa. ”Meistä tulee taas kansakunta”, sanoo Riccartin, ja tarkoittaa Ranskan tasavallan alkuaikaa, jolloin kansallissankari La Galissonnière aloitti maan historian ensimmäisen sodan.
Kun Marine Le Pen ilmoitti lähtevänsä kisaamaan presidenttikisaan, sai se koko maan varpailleen. Miten nainen voisi toimia Ranskan valtionjohtajana? Onko Marine Le Penista johtamaan tätä maata ja kansaa, vai olisiko parempi valita mies tehtävään? Ja mikä olisi pahinta, jos Le Penista tulisi Ranskan seuraava presidentti, eli ”Rautarouva” tai ”Herra Segol” (viittauksia maan kahteen viimeiseen äärioikeistolaiseen presidenttiin). Monet pelkäävät myös, että FN nousisi maan suurimmaksi puolueeksi vuoden 2017 Ranskan presidentti- ja parlamenttivaaleissa, mikä tietäisi hyvin vaikeaa aikakautta maalle ja koko EU:lle.
Francois Hollandesta tuli Ranskan ensimmäinen sosialistipresidentti vuonna 2012. Nyt hän joutuu seuraamaan sivusta, kun Ranskan vasemmisto vajoaa ja äärioikeiston nousu vahvistuu. Oikeisto- ja oikeistopopulistiset puolueet saavat kyselyissä tällä hetkellä enemmän ääniä kuin mikään muu blokki, vihreät mukaan luettuna. Mutta kuten tämä artikkeli Ranskan ”poliittisesta keväästä” todistaa, se ei kerro koko totuutta, ei edes sen oikeiston noususta, eikä varsinkaan koko totuudesta. On myös paljon mahdollista, että Marine Le Pen pelaa Ranskan presidentinvaaleissa upporikasta ja rutiköyhää. Se voi merkitä hänelle paikkaa toisella kierroksella ja varmaa putoamista kisasta. Hän saattaa hävitä presidentinvaalit jo ensimmäisellä kierroksella. Se tarkoittaisi kuitenkin FN:n puolueelle historiallisen vahvaa vaalivoittoa ja Marine Le Penin nousua Euroopan oikeisto- ja oikeistopopulististen puolueiden voimahahmona koko maailman tietoisuuteen.
Ei ihme, että hän on pannut kampanjaansa myös kaikkensa ja pannut koko arvovaltansa ja henkilökohtaisen viehätysvoimansa likoon, vaikka sitä onkin vaikea erottaa hänen oikeistopopulistisista mielipiteistään.
Ranskan parlamenttivaalien yhteydessä järjestettyjä paikallisvaaleja, joissa äärioikeisto on kasvattanut kannatustaan, hän kutsui jo Ranskan ”kolmanneksi vaalitaisteluksi”, vaikka vaalit on pidetty jo tänä keväänä. Ensimmäisen vaalitaistelun eli presidentinvaalien jälkeen toiseksi taisteluksi hän nimitti vuoden 2016 aluevaaleja ja sen jälkeen edessä on kolmas vaalitaistelu eli toukokuun 2018 Ranskan paikallisvaalit, jotka pidetään ennen toukokuun lopun presidentinvaaleja.
On sanottu, että Marine Le Penin puolue Ranskan kansallinen rintama, joka on Ranskan laitaoikeistolaisin puolue, on samalla myös Venäjän tärkein kumppani Euroopan laitaoikeistolaispuolueiden joukossa. Ranskalaisen politiikantutkijan Alain de Bottonin mielestä tässä yhteistyössä,[20:28:07] <176.72.25.132> !stop