ARAn asunnot
→ Neuvotteluja ←
[15:42:04] Propt: ARA
ARA -asuntopoliittisen selvityksen väliraporttia, joka valmistui vuonna 2000 (Ympäristöministeriö 2003) sekä hallituksen asuntopoliittista ohjelmaa ja sen ympäristöosaa vuodelta 2002. Näissä asiakirjoissa on otettu kantaa myös erityisryhmien asumisen kysymyksiin. Ympäristöministeriön asunto- ja rakennusosastolla tehtiin myös yhteistyössä muiden hallinnonalojen kanssa Suomen Kuntaliiton ja sosiaali- ja terveysministeriön kanssa valtakunnallinen laatusuositus ikääntyvien asumisen kehittämiseksi vuonna 1999. Ympäristöministeriön ja ARAn rahoituksella valmistui vuosina 1996–2001 kaikkiaan kahdeksan tutkimusta, joista osa oli kansainvälisiä vertailuja (Malkamäki 2001). Näistä julkaisuista voi poimia monia edelleen ajankohtaisia ehdotuksia vammaisten ihmisten asumisen kehittämiseen. Esimerkiksi vammaisjärjestöjen edustajat painottivat henkilökohtaisten avustajien tarvetta sekä asumisen ja avopalvelujen parempaa niveltämistä. Näkövammaisten Keskusliitto puolestaan korosti esteettömän ympäristön tärkeyttä itsenäisen selviytymisen edistäjänä. Kehitysvammahuollon neuvottelukunnan asumisen selvitys vuodelta 1996 antoi vahvan tuen palvelu- ja tukijärjestelmien kehittämiselle, samoin kuin Sosiaalibarometri vuodelta 1996. Kehitysvammaisten asumisen kehittämisohjelman periaatepäätös vuodelta 2002 jatkoi ohjelman toteutusta, jossa keskeistä on palvelurakenteiden kehittäminen. Sosiaali- ja terveysministeriön ja opetusministeriön yhteistyönä tehty Varhaiskasvatuksen neuvottelukunta julkaisi vuonna 2002 valtakunnalliset Varhaiskasvatuksen linjaukset. Niiden mukaan lasten oikeus kasvatukseen, koulutukseen, kulttuuriin, leikkiin ja huolenpitoon tuli ottaa huomioon järjestettäessä sosiaali- ja terveyspalveluita. Vuonna 2003 valmistui Sosiaali- ja terveydenhuollon tavoite- ja toimintaohjelma vuosiksi 2004–2007, jonka yleistavoitteena oli turvata väestön hyvinvointi ja terveydentila. Ohjelma sisälsi toimenpidesuosituksia, joita on osittain toteutettu ja joita voidaan soveltaa myös vammaisten ihmisten asumiseen. 3.3. YK:n vammaisten oikeuksien sopimus Yhdistyneiden Kansakuntien vammaisten ihmisten oikeuksia koskeva sopimus tuli Suomessa voimaan 10. kesäkuuta 2008. Sopimus rakentuu yhdenvertaisuuden periaatteelle. Siinä kielletään syrjintä vammaisuuden perusteella kaikilla elämän alueilla. Vammaisilla henkilöillä on yhdenvertaisesti oikeus muun muassa riittävään elintasoon, sosiaaliturvaan ja terveyden suojeluun, laadukkaaseen asumiseen, liikkumiseen ja osallistumiseen. Sopimuksella tunnustetaan vammaisten henkiöiden ihmisoikeudet, perusvapaudet ja itsemääräämisoikeus. Se sitouttaa sopimuspuolet edistämään, suojelemaan ja toteuttamaan näitä oikeuksia kaikille vammaisille henkilöille sekä varmistamaan vammaisille henkilöille täysimääräisesti ja yhdenvertaisesti kaikki ihmisoikeudet ja perusvapaudet. Sopimus sisältää määräyksiä muun muassa asumisesta ja laitospalveluista sekä esteettömästä rakentamisesta. (Ulkoasiainministeriö 2009a) YK:n vammaissopimusta on valmisteltu 1990-luvulta alkaen, mutta sen hyväksyminen lykkääntyi useita kertoja. Sopimus saatiin neuvoteltua valmiiksi vuonna 2006, mutta sen kansainvälinen voimaantulo vaatii 20 jäsenvaltiota, joista 15 on jo ratifioinut sopimuksen. Suomi allekirjoitti sopimuksen 30.3.2006. Eduskunta hyväksyi yleissopimuksen ja siihen liittyvän lisäpöytäkirjan 3.5.2006, ja sopimus ja siihen liittyvät pöytäkirjat astuivat voimaan 10.6.2008 (Ulkoasiainministeriö 2009b). YK:n sopimuksen tavoitteena on, että vammaiset henkilöt saavat käyttöönsä kaikki ihmisoikeudet, perusvapaudet ja mahdollisuudet, jotka on tunnustettu kaikille ihmisille ja joita vammaisten henkilöiden ihmisoikeuksien maailmankonferenssi piti olennaisena heidän vapautumisensa kannalta (WCRP 1986, 5). Suomen vammaispoliittinen ohjelma VAMPO 2010–2015. Vahva pohja osallisuudelle ja yhdenvertaisuudelle. Valtioneuvoston periaatepäätös 3.2.2010. Vammaispoliittinen ohjelma korostaa vammaisten henkilöiden yhdenvertaisia oikeuksia osallisuuteen. Ohjelman tavoitteena on vahvistaa vammaispolitiikan valtavirtaistamista kaikilla hallinnonaloilla. Sen mukaan vammaisilla ihmisillä on oikeus osallisuuteen ja yhdenvertaisuuteen ja yhteiskunnan tulee rakentua kaikille.[15:47:33] 176.72.25.132: CONNECTION_ABORTED 1299 s
Se edellyttää, että ympäristö ja palvelut suunnitellaan niin, että ne soveltuvat kaikille ihmisille. Palvelujen järjestämisen tulee perustua yksilöllisiin ratkaisuihin, joissa lähtökohtana on ihmisen oma arvio avun ja palveluiden tarpeesta. Sosiaali- ja terveysministeriö 2010. Valtioneuvoston periaatepäätös, STM 2010, 2. Palvelujen järjestämisen ja tuottamisen lähtökohdaksi tulee ottaa asiakkaan oikeus laadultaan hyvään palveluun ja hyvään kohteluun. Sosiaali- ja terveydenhuollon toimintayksiköissä on laadittava suunnitelma laadunhallinnan ja potilasturvallisuuden täytäntöönpanosta. Suunnitelmassa on kiinnitettävä huomiota toimintayksikön asiakasturvallisuuteen, asiakkaan ja potilaan itsemääräämisoikeuden kunnioittamiseen sekä lääkehoidon toteuttamiseen. Sosiaali- ja terveysministeriön asetus laadunhallinnasta ja potilasturvallisuuden täytäntöönpanosta laadittavasta suunnitelmasta 29.4.2011, 34§. Sosiaali- ja terveysministeriö 2012. Valtakunnallinen vammaispalveluohjelma. Vampossa esitetään useita toimenpiteitä, joilla pyritään parantamaan vammaisten henkilöiden palveluja ja poistamaan niiden esteitä. Sen tavoitteena on vammaisten henkilöiden osallisuuden lisääntyminen, itsenäisen suoriutumisen tukeminen sekä tarvittavien palvelujen kehittäminen ja niiden saaminen maan eri puolilla. Ohjelman mukaan kuntien on käytettävä vammaispalveluihin tarkoitettuja voimavaroja kehitysvammalain mukaisten palvelujen järjestämiseen. STM 2012, 7–8. Vammaispalvelulain mukaisia palveluja järjestetään, jos vammainen henkilö ei saa riittäviä ja hänelle sopivia palveluja tai etuuksia muun lain nojalla (8 §). Kunnilla on erityinen velvollisuus vaikeavammaisuuden edellyttämiin kuljetuspalveluihin ja niihin liittyviin saattajapalveluihin (9 §) sekä palveluasumiseen, asuntoon kuuluviin välineisiin ja laitteisiin (10 §) sekä henkilökohtainen apuun (11 §). Laki kehitysvammaisten erityishuollosta 2 § määrittelee kehitysvammaisen henkilön huollon tarpeessa olevaksi henkilökunnaksi, joka on oikeutettu erityishuollon palveluihin. Kehitysvammahuollon palveluja järjestetään, kun henkilö tarvitsee erityishuollon palveluja kehitysvammalain nojalla. Palveluja järjestetään niille kehitysvammaisille henkilöille, jotka tarvitsevat näitä palveluja saavuttaakseen tasapainoisen ja sisältörikkaan elämän. STM 2012, 22. Palveluasuminen voidaan järjestää esimerkiksi[15:50:42] 176.72.25.132 saapui paikalle
tavallisessa vuokra-asunnossa, palveluasuntoryhmässä tai palvelutalossa. Palveluasunnossa asukas saa jokapäiväisessä elämässään tarvitsemiaan palveluja yksilöllisen tarpeen mukaisesti. Vammaispalvelulain 8b § määrittelee palveluasumisen näin: Palveluasuminen järjestetään jos henkilö vammansa tai sairautensa johdosta välttämättä tarvitsee palvelua suoriutuakseen tavanomaisista elämän toiminnoista. Vammaispalvelulaki 9.9.2009/Kehitysvammalaki 3 § 1 mom. sekä 3 a §. Asumisen palveluja järjestetään henkilöille, jotka tarvitsevat tukea ja ohjausta asumisensa järjestämisessä. Asumiseen liittyvää tukea annetaan myös henkilöille, jotka tarvitsevat tukea sopivan asunnon etsimisessä, asunnon saannissa ja sen peruskorjaamisessa tai asumispalveluiden toteuttamisessa. Erityisryhmien asuntopolitiikan tavoitteena on, että asuminen järjestetään tavallisilla asuinalueilla siten, että asunnot ja asuinrakennukset sopivat myös muiden väestöryhmien asumiseen. Erityisryhmien asuinoloja kehitetään samojen suuntaviivojen mukaisesti kuin muunkin asuntokannan kehittämistä. Valtioneuvoston periaatepäätös asumisen tuki- ja verojärjestelmien kehittämisestä 16.5.2007. Viitattu 16.5.2008. Valtioneuvoston asuntopoliittinen toimenpideohjelma 14.3.2008. Viitattu 16.5.2008. Ympäristöministeriön raportteja 13/2007. Viitattu 16.5.2008. Valtioneuvoston asuntopoliittinen toimenpideohjelma 2012. Viitattu 15.1.2013.
Asumisoikeus- ja osaomistustalot Asumisoikeusasuntoja voidaan toteuttaa sekä vapaarahoitteisina että valtion korkotukemina. Valtion tukemina asumisoikeusasuntoja on rakennettu 1990−luvun alusta lukien. Niiden asukasvalintaa ja luovutusta sekä niiden käyttö- ja luovutusrajoitusta koskevat samat säännökset kuin korkotuettuja vuokra-asuntoja. Asumisoikeus voidaan luovuttaa toiselle henkilölle tai kunnalle tietyin edellytyksin. Valtion tukemina asumisoikeusasuntoina tuotetaan niin vapaarahoitteisia asuntoja kuin myös asuntoja, joihin käytetään aravalainoja. Asumisoikeussopimusten ehdot on säännelty asumisoikeuslailla. Vapaarahoitteiset asumisoikeustalot perustuvat yleensä osaomistusmalliin.
Opiskelija-asuntolat Suomessa opiskelijoiden asuminen poikkeaa yleisestä asumisesta siinä, että opiskelijoiden asuminen on keskitetty opiskelija-asuntoloihin, -asuntoihin ja -huoneisiin. Suomessa opiskelija-asunnot sijaitsevat yleensä oppilaitosten kampusalueilla tai niiden lähistöllä, hyvien joukkoliikenneyhteyksien päässä.
Opiskelija-asuntoja Suomessa tarjoavilla yhtiöillä on asuntoja lähes kaikkialla Suomessa, missä opiskelija-asuntoja vain tarvitaan. Opiskelija-asunnoista on paikoin ylitarjontaa, sillä esimerkiksi Pohjois-Suomen paikkakunnilla opiskelijoita on vähemmän kuin vapaita asuntoja. Helsingissä puolestaan on pulaa edullisista opiskelija-asunnoista. Pääkaupunkiseudulla opiskelijaasuntopula ilmenee erityisesti syksyisin uusien opiskelijoiden saapuessa, sillä vapaiden markkinoiden asunnot ovat opiskelijoiden näkökulmasta usein liian kalliita. Osa opiskelijoista joutuu muuttamaan vapaiden markkinoiden asuntoihin ja etsimään itselleen halvemman asunnon, jonka saaminen voi viedä aikaa. Tällöin opiskelija joutuu tilapäisesti luopumaan esimerkiksi omasta huoneestaan yhteisasunnossa. Tämä hidastaa opiskelijoiden asettumista opiskelupaikkakunnalle. Lisäksi syksyisin kaikki halukkaat eivät saa opiskelija-asuntoa. Suomen opiskelija-asunnot SOA ry on valtakunnallinen opiskelija- ja nuorisoasuntojen edunvalvonta- ja yhteistyöjärjestö.
...