Urakoitsija
Urakoitsija, eli mies ja paku on Suomen talouden, vaihtotaseen ja BKT:n yksi kivijaloista sekä merkittävä valmisteverotuottojen lähde ja verottajan ikuinen kiusaamiskohde.
Urakkasopimus ja työn teettäminen
Eräs erittäin vähälle huomiolle julkisuudessa jäännyt sudenkuoppa on työn teettämisessä oleva vastuu siitä kuka on työnantaja vai onko kyseessä urakka.
Kuluttajan ei koskaan tule allekirjoittaa sopimusta, jossa hän toimii työnantajana työurakassa, ei ole tavatonta, etteikö jotkut kirvesmiehet, jotka itseään myös urakoitsijoiksi saattavat kutsua - keplottele itsensä työn tilaajan työntekijäksi, joka tarkoittaa lopulta kuluttajalle lankeavia kaikkia työnantajavelvoitteita mm. työterveys, työturvallisuus, tapaturmavakuutus, TyEL.
Mahdollisen (tahallisen) tapaturman sattuessa jättimäinen korvausvastuu, Aluehallintoviraston ja verohallinnon syyni sekä rikosoikeudelliset seuraamukset.
KESKEN VAATII TARKAENNUSTA
Urakoitsijan myöntämä takuu
Tyypillinen takuu urakalle on perävalojen kaukaisuudeen himmenevä hohto, joka lopulta kokonaan kadotessaan ilmaisee myös työlle myönnetyn takuun päättymisen.
Tilasin sitten "rännimiehen"...
( Lainaus Masinistit-palstalta )
Kirjoittaja Mäxä » Ke Kesä 09, 2010 8:23 pm
Voi v*ttu joo, päälimmäiset tuntee siinä! Syksyllä poikkesi rännimies joka tarjosi koko talon rännit, talo- ja lapetikkaat ja pätkän kulkusiltaa katolle. Homma alkoi pari viikkoa sitten, rännimies tuli repsikkansa kanssa tontille kovalla tohinalla. Ensimmäinen päivä meni pääasiassa autoon nojaillessa ja sätkää kääriessä, repsikka tuntui olevan jossain "työelämääntutustumis-jaksolla" kun ei tiennyt oikein mistään mitään, paitsi kalastamisesta. Kouruntekokone oli jotenkin epäkunnossa kun ei tavaraa tullut ulos vaan sitä piti kahden miehen voimin kiskoa. Kun 40m oli saatu koneesta pihalle, oli kädet aika hapoilla, rännimieskin valitti ranteen kipeytymistä, kaiketi nojailusta ja rännikoneen katkaisijan käytöstä, itse ei osallistunut muutoin koko "vetotalkoisiin". Tuo määrä kourua, alumiini-tikkaat ja apupukit jäi päivän päätteeksi tontille, muita näkyviä merkkejä työmiehistä ei ollut.Muutaman päivän päästä sama tiimi kurvasi tiluksille jo klo 14, kehuivat olleensa jo aamu viideltä liikkeellä "tavaraa hakemassa Pohjanmaalta". No, talo- ja lapetikkaat kiinni, tosin 10cm eri kohtiin. Kävelytaso piipulle piti olla noin 2m mittainen, no, onhan 130cm:kin noin kaksi metriä. Parin tunnin puuhastelun jälkeen olikin jo kiire pois hommista kun "me pohjalaaset ollahan innokkaata pesäpalloon seuraajia, peli alkahaa kuureelta". Kolmen päivän päästä rännimies saapui yksin paikalle klo 15, veti muutaman sätkän ja kiersi talon ympäri ja suunnitteli jotain. Huomenna tulisi sitten heti aamusta. No, huomenna tulivat repsikan kanssa ihan aamusta klo 12 kun oli taas tavaraa haettavana ja jaettavana auto täynnä ja meikäläisen tavarat oli tietenkin alimmaisena joten tavara tarvi purkaa varastolle, se kun vie aikaa. No, suunnittelu jatkui ja rännien asennus alkoi vihdoin mutta tyssäsi saman tien kun mainitsin että kannakkeet piti nimenomaan olla ulkopuoliset, ei sisäpuoliset. No, niitähän ei tietenkään ollut, ellei olisi käynyt vaaleanharmaat tummanruskeisiin kouruihin. Olenko sitten liian tarkka mutta mielestäni ne ei oikein sopinut. Ja tiimi poistui.
Jokusia päiviä taas vierähti kunnes tänään rännimies tuli taas aamusta klo 13 puolisonsa kanssa. Kelmuun pakatut syöksytorvet puoliso pudotti ENSIMMÄISEN kerran jo niitä autosta ulos ottaessa. Sillä välin rännimies oksensi toisella puolella taloa kovin äänekkäästi, vatsatautia kaiketi. Jatkoin omia askareita loitompana kun rännimies oksensi toistamiseen äänekkäästi, liekkö samaa vatsatautia edelleen. Sitä säesti syöksytorvien kolina kivikkoon. Vaimoni tuli kertomaan että mahtoikohan rouvaa sattua kun kaatui. Pyysin olemaan puuttumatta ammattilaisten hommiin. Niinpä vaimo suuntasi nukkumaan tulevaa yövuoroa silmälläpitäen mutta ei saanut kuulemma unta kun alumiinitikkaat kaatuivat ainakin kaksi kertaa ja ne syöksytorvetikin taas kertaalleen.
Itse kiipesin katolle oikomaan lape- ja talotikkaat sekä muutin kävelytason kiinnitystä siten että nyt lapetikkailta pääsee tasolle. Alhaalta kuului rännimiehen kommentti: "Ai ne meni kuitenkin sitten vinoon mutta hyvinhän sä ne sait suoraksi..." No, hommat jatkui ja rännimies käskytti välillä aika tiukkaankin sävyyn puolisoaan, joka tuskin oli koskaan alan töissä ollut, ainakin otteista ja tietämyksestä päätellen. Täytyy myöntää että etäämmällä ollessani välillä nauratti sananvaihto jota ammattilaiset kävivät. Samaan hengenvetoon nauru muuttui suruksi kun tajusin että siellä tehdään meidän omaan taloon rännejä, mielestäni ei niin kovinkaan ammattimaisesti.
Homma oli viimein valmis tänään klo 20 ja rännimies tuli rinta kaarella (siis kuvainnollisesti koska on niin vatsakas että ihmettelen miten ylipäätään pääsee edes tikkaille) kertomaan asiaa. Silloin totesin että: "Oletko sitä mieltä että homma on nyt valmis? Onko työ nyt **** euron arvoista?" Rännimiehellä meni naama vakavaksi ja mietti ääneen epäillen itseään että onko tullut muka luvattua homma niin halvalla. Totesin tiukkaan sävyyn että kaikki ne naarmuiset syöksytorvet, vinot tikkaat ja "käsityön" jälki ei todellakaan ole sen arvoista. Tarjosi spray-maalipurkkia jolla voisin naarmut korjata sekä muutenkin siistiä jälkiä, olinhan hänen mielestään näppärä käsistäni. Vaikka suulas mies olenkin, nyt menin sanattomaksi! Lupasin palata asiaan ensi viikolla ja totesin ettei kannata pitää kiirettä laskun kirjoittamisessa, keskustellaan summasta tuonnempana.
Jos jotakuta aihe kiinnostaa, voin kertoa miten tarina lopulta päättyy...
...
Kirjoittaja Mäxä » To Kesä 17, 2010 11:33 am
No niin, homma saatu päätökseen, siis minun ja rännimiehen välillä. Soitteli alkuviikosta ja kierrelle kaarrellen kautta rantain kyseli palkkansa perään. Kerroin että tervetuloa poikkeamaan ja hakemaan rahat samalla kun korjaa jälkiään. Eilen sitten sovittiin että tulee tänään aamulla, eli kuten arvasin, kurvasi rännimies pihaan 11:30 puolisoineen, molemmat kovin kalpeakasvoisina verestävine silmineen. Liekkö edelleen vatsatautia. Ottaessani puheeksi syöksytorvien naarmut, jotka vaaleina paistaa tummanruskeasta pellistä, rännimies sanoi soittaneensa valmistajalle, joka edelleen kertoi lestien tehneen tasaisen pitkää "hiertymää" yhteen pokkaukseen. Sanoin suoraan että nämä ko naarmut johtuu kyllä aivan toisenlaisesta lestistä, olihan rouvansa kompuroinut krapulassa kivikkoisessa pihassamme syöksytorvien kanssa. Hyväksyi, ja varmasti ymmärsikin, asian ja sain naarmuuntuneiden tilalle uudet priimat torvet jotka kyllä lupauduin itse vaihtamaan tuonnempana, muutoinhan pariskunta vetelehtisi tontilla vielä pitkään.Myös yhden epäkurantin kourunpään lyhensi oikean mittaiseksi, parin minuutin homma jonka olisi voinut tehdä asennuksen yhteydessä mutta käyhän se näinkin. Ennen tilitystä annoin sitten tulla suullisen tilitykseni koko projektista. Ainoastaan pari kertaa ehdin kymmenen minuutin puheessani vetää henkeä, niin paljon oli annettavaa palautetta. rännimies kuunteli korvat punottaen ja rouva vetäytyi autoon. Kun sitten ripitykseni oli ohi, jatkoin kehumalla kuinka hyvää työtä hän niin halutessaan osaa tehdä, jos vain viitsii. Voi sitä rännimiehen hymyn määrää kun ensin varmaan pelkäsi jäävänsä ilman rahoja ja luuli saavansa vielä selkäänsä henkisesti ja fyysisesti. Mutta kun kuuli olevansakin ammattimies niin halutessaan ja sai kehuja, nautti silminnähden suosiossa paistattelusta. Joskus aiemminkin olen moista psykologiaa käyttänyt, lähinnä nuorisoon. Ensin sätitään ja pidetään pihdeissä, sitten ollaan ymmärtäväisiä ja vähän varoen kehutaankin. Viesti menee perille mutta molemmille osapuolille jää lopulta hyvä mieli.
Lähtiessään vielä hymyili ja antoipa extraa sävytetyn spraypurkin "jos joskus itse kolhin räystäitä niin on millä korjata" sekä ylimääräiset kiinnikkeet lapetikkaisiin. Tällä teki kaiketi vaikutuksen reiluna miehenä ja karautti sinisellä pakettiautollaan rinta kaarella kohti uusia haasteita. Minä puolestani kovasti yritän elää vaimon ja näiden rännien kanssa onnellisena elämäni loppuun asti. Sen pituinen se. :lol: