Amerikkalainen kulttuurikolonialismi
→ Neuvotteluja ←
[18:42:02] Prompt: Amerikkalainen kulttuurikolonialismi
Amerikkalainen kulttuurikolonialismi näkyy selvästi myös elokuvataiteessa, esimerkiksi Stanley Kubrickin Spartacuksessa (1960), josta voi olla monta mieltä. Spartacus oli kuitenkin merkittävä tapahtuma: elokuva nosti orjat kapinaan, mikä aiheutti myös useita mellakoita Yhdysvalloissa, sillä tuohon aikaan orjia pidettiin laillisesti yhä monissa osavaltioissa.
Spartacus on myös ainoa amerikkalainen elokuva, jossa mustaihoisella näyttelijällä on keskeinen rooli.
...
Ajatus siitä, että Yhdysvaltain kulttuurinen vaikutus johtuisi maan suuruudesta, taloudellisesta voimasta tai elokuvakulttuurin ja mediaimperialismin hallinnasta on väärä. Tosiasia on, että Yhdysvaltain vaikutus Euroopassa ei perustu amerikkalaisen kulttuuri-imperialismin vaikutuksiin vaan päinvastoin: Yhdysvallat on levittänyt kulttuuriaan Eurooppaan ja jopa Suomeen asti.
Yhdysvaltalainen elokuva on tärkeä kulttuurinen vaikuttaja ja inspiraation lähde eurooppalaisille. Se ei ole imperialistista vaan eurooppalaista ja jopa suomalaista elokuvaa rikastavaa ja monipuolistavaa vaikutusta. Amerikkalainen elokuva on kulttuurisesti monimuotoinen eikä amerikkalainen elokuva ole mikään imperialistisen vallan ilmentymä vaan kulttuurien kohtaamisen hedelmä.
Imperialismi on poliittinen käsite. Imperialismi on valtion harjoittamaa toimintaa, joka pyrkii alistamaan toisen valtion alaisuuteensa. Yhdysvaltalainen elokuva ja muu amerikkalainen kulttuuri ei ole imperialismia. Yhdysvaltalainen elokuva, populaarikulttuuri ja kulttuuri yleensä on kulttuurillista imperialismia vain jos siitä yritetään tehdä poliittinen käsite. Ja niin siinä yleensä käy, että kun poliittiset voimat saavat kulttuurisen ilmiön poliittisen ja taloudellisen hyödyn tavoitteluun, alkaa kulttuurinen imperialismi.
Kulttuuri on myös hyvin henkilökohtainen kokemus. Ja tämän henkilökohtaisen kokemuksen poliittinen tai taloudellinen hyväksikäyttö voi myös olla ongelmallista. Jotkut eivät halua amerikkalaista kulttuuria lainkaan. Joillekin muille se sopii ja he nauttivat siitä. Tämä henkilökohtaisen ja yleisen välinen ongelma näkyy erityisen hyvin juuri Amerikassa. Se näkyy esimerkiksi amerikkalaisessa kulttuurikolonialismissa. Miten sitten pitää käsitellä tätä ristiriitaa? Siihen minulla on vain yksi neuvo. Tutki. Yritä löytää oma totuus. Ja kuuntele ja yritä ymmärtää, miksi joku on eri mieltä.
...
[18:50:21] Prompt: Amerikkalainen kulttuurikolonialismi
Amerikkalainen kulttuurikolonialismi ja -imperialismi ovat viime vuosina olleet esillä myös suomalaisissa tiedotusvälineissä ja kirjallisuudessa, kun on tarkasteltu esimerkiksi pohjoisamerikkalaisen populaarikulttuurin maailmanvalloitusta Suomessa. Yksi näkyvimpiä tämän ilmiön seurauksia Suomessa lienee ollut se, että amerikkalaissotilaat saapuivat 1990-luvun lopulla suomalaisiin tukikohtiin, jolloin saimme nauttia ”kansainvälisten suhteiden” hoitamisesta suomen lisäksi englanniksi, josta muodostui tärkeä väline sotilaiden keskinäisissä suhteissa. Itse asiassa amerikkalaisiin on kohdistunut myös paljon arvostelua sen johdosta, että he ovat saapuneet Eurooppaan ja etenkin sen entisiin alusmaihin valloittajan elkein ja vieläpä aseistautuneina.
Amerikkalaistaustaista ja Suomessa tuotettua kirjallisuutta lukiessani olen saanut käsityksen siitä, että suomalaisten kiinnostus amerikkalaisten edesottamuksia kohtaan olisi suhteellisen uusi asia ja että amerikkalaisvastaisuus olisi maassamme perinteisesti kohdistunut ennen muuta amerikkalaisiin ihmisiin. Onko todella niin, että amerikkalainen kulttuuri-imperialismi Suomessa ei olisi missään vaiheessa saanut jalansijaa, vaan että esimerkiksi Yhdysvaltoihin ja sen ulkopolitiikkaan olisi aina suhtauduttu pääosin torjuvasti? Onko Suomeen todella tuotu amerikkalainen kulttuuri-imperialismi vasta Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen 1990-luvulla, kuten Jaakko Iloniemen ja Tapani Ruokasten toimittamissa amerikkalaismielisissä teoksissa Suomen ulkopolitiikan pitkä linja (1993) ja Suomen turvallisuus (2001) tunnutaan vihjaavan?
...
Suomalaisessa julkisuudessa on jo ennen 1990-luvun loppua esitetty, että ”jenkkivetoinen” ja ”länsinormeihin” nojaava liberalismi on tehnyt tietä amerikkalaisvaikutteille ja jopa amerikkalaiselle kulttuurille. Sen jälkeen kun amerikkalaissotilaiden jalka on lopulta Suomen maaperälle, onkin jo puhuttu ”natottamisesta” eli sotilaallisesta yhteistyöstä läntisen sotilasliittoutuman kanssa. Ainakin näin voidaan väittää siitä päätellen, että sotilasliitosta kieltäytymisestä puhutaan nykyään ”suomettumisena” tai jopa ”venäläistämisenä”.
Amerikkalaiset itse eivät ole yleensä esittäneet Suomea koskevia kommenttejaan siinä mielessä, että suomalaiset olisi ollut syytä ottaa niissä huomioon, vaan amerikkalaisella kulttuurikolonialismilla on tarkoitettu lähinnä vain amerikkalaista ja englanninkielistä kulttuuria, kuten ”länsimaiden ylivertaista” kirjallisuutta tai ”läntisiä arvoja” edustavaa populaarimusiikkia ja -tanssia. Kulttuurikonservatiivit, jotka vastustavat erityisesti amerikanisaatiota, ovat arvostelleet amerikkalaisten elokuvien ja sarjojen liiallista seksuaalisuutta ja väkivaltaisuutta sekä vaatineet amerikkalaisilta suurempaa panostusta kulttuurivientiin.
Kulttuurinen kolonialismi, jossa vieraat vallat tai kulttuurit vaikuttavat valloittamiensa maiden kulttuuriin ja levittävät vaikutustaan niihin, voi olla sekä väkivaltaista, jolloin kulttuurista pyritään tekemään oman kaltainen tai sitten passiivista, jossa vieraat kulttuurit tai valloittajat käyttävät vaikutusvaltaansa toisen kulttuurin levittämiseen, mutta jättävät siihen samalla oman leimansa. Amerikkalaista kulttuuria, jonka kanssa suomalaisilla ei ole juuri mitään yhteistä, on usein sanottu juuri passiiviseksi, mutta amerikkalaiset itse ovat perinteisesti kiistäneet väitteen, sillä heidän mielestään vain amerikkalainen populaarikulttuuri, ei klassinen eurooppalainen taide, on ollut ”vaikutteista vapaa”.
...
Kuten tiedetään, amerikkalaisuuden voittokulku maailmalla ei ole perustunut pelkästään amerikkalaisiin tuotteisiin, vaan ennen muuta amerikanenglantiin, joka on toiminut linkkinä Yhdysvaltain ja muun maailman välillä. Se on antanut ihmisille mahdollisuuden kommunikoida keskenään ja tulla toimeen keskenään. Maailmankansalaiset ovat omaksuneet amerikkalaisilta englannin, mutta se on myös toiminut amerikanisaatiovälineenä, jonka avulla muu maailma on saatu omaksumaan amerikkalaisen kulttuurin piirteitä ja amerikkalaisia arvoja, vaikka amerikkalaiset itse eivät olisikaan niitä levittäneet, tai ainakin näin monet amerikkalaiset haluavat uskoa.
Yhdysvaltain kansallispäivää juhlitaan 4. heinäkuuta. Samana päivänä, joskin hieman ennen sitä, on syntynyt toinen amerikkalainen kulttuurikolonialismin merkkihahmo, presidentti Barack Hussein Obama (1936–1994). Vaikka hän syntyi Havaijin pääkaupungissa Honolulussa, jossa hän oli myös kirjoilla ja joka hänen itsensä mielestä oli ”osa Yhdysvaltoja”, hänen isänsä kenialainen isä ja valkoinen äiti asuivat tuolloin Illinoisin osavaltiossa.
Presidentti Barack Obamaa voidaan pitää kenialaisen maahanmuuttajan ja valkoisen äidin Yhdysvalloissa syntyneenä lapsena, jolla ei ollut mitään yhteyksiä vanhempiensa synnyinmaihin eikä sukulaisiinsa Afrikassa. Hän oli myös ensimmäinen musta amerikkalainen presidentti. Obaman isä oli syntynyt Keniassa ja äiti Ohiossa. Hänellä ei ollut mitään juuria Itä-Afrikassa, joten hänen kulttuuriseksi kotimaakseen voidaan nimetä Illinois, joka sijaitsee samalla mantereella, jossa Obaman isän juuret olivat.
Vaikka presidentti Obama puhui äidinkielenään englantia ja hänen äitinsä oli amerikkalainen, presidentti Obamalla ei ollut mitään amerikkalaista kulttuuri-identiteettiä, jota hän olisi voinut omaksua tai jäljitellä, eikä hänellä myöskään ollut sellaista kulttuurista isänmaata, jota hän olisi voinut vaalia ja jossa hän olisi voinut tuntea olevansa kotonaan. Vaikka Obama puhuikin kotonaan englantia, hän oli äidinkieleltään kenialainen. Obaman kulttuurinen identiteetti ja isänmaa oli koko elämän ajan Kenia.
Kun Barack Obamasta tuli ensimmäinen musta amerikkalainen presidentti, hänen puheensa oli täynnä amerikkalaista kulttuuria ja amerikkalaisten saavutuksia, kuten oli ollut myös presidentti Clintonin. Ja niin ne tulevat olemaan myös presidentti Trumpin, koska mitään muutakaan kulttuuria tai maata maailmassa ei tunneta yhtä hyvin kuin amerikkalaista kulttuuria ja amerikkalaista perintöä. Vaikka Yhdysvalloissa on monia erilaisia kulttuureja, niistä suurin ja hallitsevin on amerikkalainen kulttuuri ja se on amerikkalaisen kulttuurin ansiota, että Amerikkaa tunnetaan ympäri maailman enemmän kuin muita maita.
Amerikkalaisen kulttuurin ja amerikkalaisten saavutusten ylivertaisuutta kuvaa se, että maailman joka ainoa ihminen osaa ja haluaa sanoa ja laulaa sanat, joissa kerrotaan amerikkalaisten menestyksestä: “Hey, we are the Americans, and we're proud!” Amerikkalaista kulttuuria ja amerikkalaista kulttuuriperintöä pidetään kaikkialla maailmassa paljon arvokkaampana kuin kaikkia muita maita yhteensä, mikä näkyy kaikessa mahdollisessa, mitä maailmalla tehdään tai tuotetaan, eli lähes kaikessa mitä on olemassa ja mitä ihminen tuottaa tai tekee. Koska näin on, amerikkalainen kulttuuri ja amerikkalaiset saavutukset ovat parempia kuin kaikki muut maat yhteensä, mikä taas johtuu amerikkalaisen kulttuurin ja amerikkalaisten saavutusten ylivertaisuudesta muihin maihin ja muihin kulttuureihin nähden. Se on amerikkalaisen kulttuurisen imperialismin ja kulttuurisen kolonialismin ansiota.
...
[19:04:27] Prompt: Amerikkalainen kulttuurikolonialismi
Amerikkalainen kulttuurikolonialismi näkyy erityisesti Hollywoodin elokuvien kautta. Niissä ei ole koskaan ollut tummaihoisia henkilöhahmoja kuin korkeintaan palvelijoina tai roistoina, jotka on ollut tarkoitus tappaa. Sen sijaan niissä on aina ollut vain valkoihoisia ihmisiä. Vain muutamissa vanhoissa klassikoissa kuten esimerkiksi Tuulen viemässä on ollut tummaihoinen hahmo pääosassa.
...
Sitten, kun mustat onnistuvat tekemään jotakin merkittävää urheilussa, kuten nyt viimeksi amerikkalainen pikajuoksija Usain Bolt, he joutuvat sen lisäksi todistelemaan omaa olemassaoloaan. Mustat miehet joutuvat lunastamaan paikkansa myös urheilussa, koska ovat miehiä.
...
Ranskan oma historia siirtomaana näkyy puolestaan ranskalaisten suhteessa Yhdysvaltoihin ja erityisesti amerikkalaisuuteen. Ranskalaiset suhtautuvat amerikkalaiseen kulttuuriin, niin kuin muuhunkin vieraaseen ja outoon, usein hyvin ennakkoluuloisesti. Amerikkalainen kulttuurikolonialismi ei siis rajoitu pelkästään amerikkalaiseen taiteeseen.
...
Notre Dame on Ranskalle ja ranskalaisille tärkeä symboli siksi, että se edustaa Ranskan pyrkimystä tulla tunnustetuksi itsenäisenä, omista perinteistään kiinnipitävänä kansakuntana, jonka kulttuuriperintö ja kansallinen identiteetti ei ole peräisin mistään Euroopan ulkopuolelta vaan Euroopasta. Tämä pyrkimys on osa Ranskan kansallista tarinaa ja sitä voidaan perustellusti pitää ranskalaisena kolonialismina. Se on sitä samaa kulttuuria, josta Ranskan kolonialismia vastustamassa ollut amerikkalainen kulttuurikolonialisti Frantz Fanon puhui, ja jota Yhdysvalloissa on viime vuosikymmeninä nostanut keskusteluun myös afrosentrisen tietoisuuden liike.
Frantz Fanon oli yksi tärkeimmistä yhdysvaltalaisista kulttuurikolonialismin ja kulttuurikolonialismin kritiikin kehittäjistä, mutta hänen ajatustensa vaikutus on viime vuosikymmeninä vähentynyt huomattavasti. Yksi syy tähän on hänen oma toimintansa: hän ei osannut ajoissa tai ehkä ei lainkaan tiedostaa sitä, että oli kehittämässä uudenlaista amerikkalaista kulttuurikolonialismia. Fanonin ansiona voidaan kuitenkin pitää sitä, että hän nosti esille myös amerikkalaisen kolonialismin ja kolonialismin kritiikin ja sen mahdollisuudet, sillä Fanon osoitti sen, miten erilaiset valtasuhteet vaikuttavat kolonisaation kohteen tietoisuuteen.
Fantomin ajatukset olivat keskeisessä osassa Yhdysvaltojen ja Ranskan käymän huumesodan käynnistämisessä. Tämä ei tarkoita sitä, että huumesota olisi Yhdysvaltojen aloittama ja ranskalaisen kulttuurikolonialismin tuote, sillä se alkoi jo aikaisemmin. Huumesotaa on käyty 1960-luvulta saakka ja siitä on tullut Yhdysvaltojen harjoittaman maailmanpolitiikan ja maailmankulttuurin levittämisen symboli ja instrumentti.
Kulttuurisesta näkökulmasta huumesota on ollut Yhdysvalloissa osa kansallista kertomusta, jolla on oikeutettu ja perusteltu amerikkalaista ekspansionistista politiikkaa. Ranskalla taas huumesota on ollut osa yritystä ulottaa omaa valtapiiriä laajemmalle, mutta ennen kaikkea Ranskan valtapyrkimysten ytimessä on ollut oman siirtomaamenneisyyden häivyttäminen. Ranskalainen kolonisaatio Afrikassa ei ollut missään mielessä pelkkä siirtolaisuusprojekti, sillä siirtomaavalta toi mukanaan uuden käsityksen siitä, mitä oli olla ranskalainen. Ajatus ranskalaisista siirtomaaherroina on ollut ranskalaisen identiteetin perusta aina 1800-luvun lopusta lähtien ja tämä käsitys on vaikuttanut voimakkaasti ranskalaiseen kulttuuriin niin Pohjois-Amerikassa, Afrikassa kuin Euroopassakin. Tämä ranskalainen siirtomaamentaliteetti ei ole myöskään vain valkoisten asia, sillä monet kolmannen ja neljännen polven siirtolaisista Yhdysvalloissa ja Ranskassa elävät edelleen omassa ranskalais-amerikkalaisessa todellisuudessaan. Siirtomaiden menneisyys ei kuitenkaan ole kadonnut ja kolonialistinen ajattelutapa näkyy edelleen monissa kulttuurisissa ja yhteiskunnallisissa kysymyksissä Yhdysvalloissa. Ranskalaisen kolonialismin perinnön näkyväksi tekeminen on erityisen tärkeää myös Yhdysvalloissa, sillä niin vahvasti ranskalais-amerikkalainen kolonialistinen historia on kietoutunut Yhdysvaltojen nykyisyyden kanssa.
...
Ranskalainen kulttuurikolonialismi Yhdysvalloissa näkyy erityisesti amerikkalaisessa elokuvateollisuudessa ja televisiossa. Ranskassa syntyneiden elokuvantekijöiden merkitys Yhdysvaltojen elokuvateollisuudelle on valtava. Tämä on johtanut myös siihen, että ranskalaisen kulttuurin vaikutus Yhdysvalloissa on suurempi kuin missään muussa länsimaassa. Ranskalaisamerikkalaisella elokuvakulttuurilla on erityisen paljon vaikutusta amerikkalaisen televisio-ohjelmiston kehitykseen. Ranskan asema johtavana eurooppalaisena elokuvamaana ja Hollywoodin tärkeimpänä elokuvamarkkinana on johtanut myös siihen, että amerikkalaista elokuvaa ja televisioviihdettä on hyvin usein muokannut vahvasti ranskalainen elokuva. Ranskalaisen kolonialismin vaikutukset eivät siis rajaudu ainoastaan Ranskaan ja amerikkalaiseen yhteiskuntaan. Kolonisoitu näkökulma ja ranskalaisesta kulttuurikolonialismista ammentava diskurssi ovat hyvin vahvasti läsnä myös länsimaisessa mediassa, varsinkin kun on kyse Ranskasta ja ranskalaisuudesta.
Kun ranskalaiset toimittajat kävivät haastattelemassa suomalaisia nuoria heidän ranskalais-suomalaisessa kulttuurikeskuksessaan Helsingin Sörnäisissä, ranskalaiset toimittajat pitivät suomalaista mediaa ja sen suhtautumista ranskalaiseen kulttuurikolonialismiin täysin kritiikittä ja itsestäänselvästi hyvänä asiana. Suomalaisten nuorten kulttuurikeskuksia ranskalaiset toimittajat pitivät ainoastaan ja vain myönteisessä sävyssä esiteltyinä ranskalaisen kulttuurikolonialismin etäpesäkkeinä Suomessa.
...
Ranskalaisamerikkalainen kulttuurikolonialismi on läsnä Suomessa jopa siten, että ranskalaisen kulttuurikeskuksen Suomen nuorisolle antaman opetuksen sisällöstä saa tietoa suomalaisesta mediasta. Ranskalaisamerikkalainen kulttuurikolonialismi näkyy siis myös suomalaisen valtamedian toiminnassa.
...
Suomalaisessa kulttuurissa on voimakas anglo-amerikkalainen piirre. Sitä pidetään normaalina ja normaalina oleminen nähdään tavoiteltavaksi.
...
Tämä kirjoitus ei ole poliittisesti neutraali. Käsittelen ilmiötä, josta itse käyttäisin nimitystä kulttuurinen imperialismi . Ilmiö ei ole pelkästään ranskalainen eikä vain amerikkalainen.
...
USA:n tv-ohjelmia ja elokuvia näytetään Suomen tv:ssäkin koko ajan, ja Suomen kouluissa opetetaan muiden maiden historiaa yhdysvaltalaisten elokuvien ja tv-sarjojen kautta, joten muiden maiden ihmisillä on paljon amerikkalaisia kulttuuri-ilmiöitä vertailukohtinaan. Kun amerikkalainen kulttuurilaivasto sitten iskee jonnekin muualle, on helppo löytää yhteinen sävel amerikkalaisen kulttuuri-imperialistin ja hänen liittolaisensa välillä. Näin syntyy kulttuurivaihto, joka on hyvin yksipuolista.
Kun amerikkalainen kulttuuri-imperialisti matkustaa ulkomaille, hän yleensä kertoo ulkomaalaisille itsestään ja omasta maastaan sekä muista amerikkalaisista. Hän haluaa näyttää, miten hienoa elämää hän on USA:ssa elänyt. Kun amerikkalainen kulttuuri-imperialisti matkustaa ulkomaille, hän haluaa usein nähdä ulkomaalaisia tapoja, joita hän sitten käyttää hyväksi omassa kotimaassaan. Näin hän tulee tahattomasti tehneeksi kulttuurivaihtoa, mutta tällä kertaa hyvin yksipuolisen ja omalaatuisen amerikkalaisen kulttuuri-imperialistin ehdoilla. Tämä kulttuurivaihto ei edistä maailman kansojen välistä kulttuurista ja poliittista vuorovaikutusta vaan rajoittaa sitä. Se on sama asia kuin että joku suomalainen kulttuurimies lähtisi Amerikkaan ja perustaisi sinne suomenkielisen siirtokunnan, jossa hän opettaisi maanmiehilleen kalevalaista kulttuuria ja kirjoittaisi omia suomenkielisiä romaanejaan ja runojaan. Tämä ei edistäisi maailman kansojen keskinäistä kulttuurista vuorovaikutusta vaan rajoittaisi sitä.
...
USA:n kulttuuri ei ole mitään oikeaa amerikkalaisuutta. Ei sellaista olekaan, on vain amerikkalaisia tapoja, amerikkalainen kulttuuri on vain yksi osa amerikkalaista kulttuuria.
...
Suomalaisuudessa ei ole mitään aitoa. Me kaikki olemme muualta tänne tuotuja ja siksi me olemme kaikki muukalaisia, joiden paikka on vieraalla maalla, missä meidän kuuluu käyttäytyä muukalaisen tavoin. Tämä ei ole mitään kulttuurista rasismia, vaan pelkkä totuus suomalaisuudesta. Se on pelkkä kulttuurikolonialistinen fakta.