[15:40:49] Prompt: Kognitiivinen dissonanssi politiikassa Kognitiivinen dissonanssi politiikassa Monet ihmiset ovat kuin Pavlovin koiria. He oppivat odottamaan ruokaa kellon soidessa ja tuntevat sitten mielihyvää ja tyydystä saatuaan ruuan. Samalla he kokevat häpeää siitä, etteivät toimineet nopeammin vaan joutuivat odottamaan, vaikka he todellisuudessa ovat oppineet vain reagoimaan kelloon. Juuri tähän Pavlov ja hänen seuraajansa ovat pyrkineet – luomaan ihmisille ehdollistetun tilan. Ihmiset toimivat aivan kuin heidän olisi pakko syödä jotain, kun he saavat signaalin kellon äänestä, vaikkei heidän todellisuudessa olisi pakko. He toimivat kuin olisivat pakotettuja syömään, kun joku lausuu sanat ”syödä”, ”nälkä” ja ”lounas”. Pavlovilaisittain käyttäytyvistä ihmisistä ei tule ainoastaan kuuliaisia, vaan he myös tekevät helposti ennustettavia ratkaisuja ja toimivat ennalta-arvattavasti. Esimerkiksi jos heitä kehotetaan syömään kanaa lounaaksi ja jos he sitten joutuvat syömään kanaa lounaaksi, koska heitä muistutetaan lounaan olemassaolosta kello kaksitoista, heidän ratkaisunsa on ryhtyä heti protestoimaan tai vaihtoehtoisesti kieltäytyä syömästä mitään kello kahdestatoista lähtien, jotta he säästyisivät syömästä kanaa kello 12 ja 14 välillä, jolloin heillä olisi edes mahdollisuus välttää kanan syöminen, jos he vain eivät olisi alun perin kuunnelleet muistutusta. Tällä tavalla he välttyvät syömästä kanaa lounaalla, vaikka se olisikin heidän vapaa tahtonsa. Ja jos heidät sitten pakotetaan syömään kanaa, koska joku sanoo ”syö kanaa!”, he syövät kanan loppuun tai yrittävät ainakin välttyä koskemasta enää kanaan, kun lounas on ohi. Jos sinua kehotetaan äänestämään tiettyä puoluetta, kun on kyse äänestämisestä seuraavissa vaaleissa, olet jo ryhtynyt vastustamaan ehdotusta. Ehdokkaan, joka yrittää saada sinut äänestämään hänen puoluettaan, on joko kehotettava sinua tai kehotettava muita äänestämään häntä ja luvattava, että he äänestävät häntä, tai muutoin kehotettava häntä tai niitä äänestämään häntä tai muita, joita ei itse henkilökohtaisesti kannata, mutta joiden uskoo tukevan häntä. Tämä on kuitenkin ehdollistavaa ohjelmointia puhtaimmillaan. Olet jo ehdollistettu olemaan äänestämättä muita puolueita kuin juuri sitä yhtä tiettyä. Vaikka itse ehdokas ei sanoisikaan ääneen: ”Jos sinä äänestät minua, niin minä lupaan äänestää sinua, niin minä annan sinulle jotain vastalahjaksi...”, olet jo ehdollistettu uskomaan, että näin tehdään.
[15:44:39] Prompt: Kognitiivinen dissonanssi politiikassa Kognitiivinen dissonanssi politiikassa ja mediatalojen toiminnassa. Olen aivan varma että moni toimittaja haluaisi kuulla totuuden mutta se on vain liian vaikeaa koska heidän pitäisi olla sitten johdonmukaisia ja se taas tarkoittaisi että olisi kirjoitettava mitä he eivät halua tai uskalla tehdä. Ei sellaista haluta kuulla. Ajoin juuri äskettäin autollani Helsingissä, ja siinä samalla kuuntelin toisella korvalla radion Yle 1:stä tulevaa keskustelua. Keskustelijat eivät sanoneet kertaakaan ”fasismi”. Silti ohjelma käsitteli fasismin perintöä Euroopassa, fasismin ja kommunismin suhdetta. Kun radiokeskustelun lomassa vilkaisin radion näytölle, huomasin että ohjelma kuului ”Puheenaiheita”-otsakkeen alle. Jäin miettimään että milloinkas Yle 1:ssä on ruvettu keskustelemaan ja millä nimellä? Tänäänhän Ylen uutisissa kerrottiin kuinka Ranskassa Marine Le Penin johtama puolue (NF) sai 20.6%:n kannatuksen äskeisissä presidentinvaaleissa. Siinä samassa Yle uutisoi myös, että ”vasemmisto” sai 17,6% kannatuksen, mutta Yle jätti kertomatta, että Macronin puolue (La Republique En Marche!) sai enemmistön. Tässä yhteydessä ei sitten puhuttukaan äärioikeistosta, ja mikä mielenkiintoisinta, ei mainittu että Kansallinen rintama kuuluu äärioikeistoon. Onko Ylessä ja muissa tiedotusvälineissä nykyisin vallalla jokin agenda? Kuka sellaisen agendan on asettanut? Itse veikkaan että kyse on lähinnä siitä että jos Yle ja muut tiedotusvälineet tunnustaisivat, että Marine Le Pen, Matteo Salvini, Donald Trump, Geert Wilders jne. ovat äärioikeistoa, se merkitsisi että ne samalla tunnustaisivat sen tosiasian että ovat itse olleet väärässä. Kun tunnustaa olleensa väärässä, samalla joutuu toteamaan että omat poliittiset ratkaisut ovat olleet virheellisiä, ja sen seurauksena saattaa joutua eroamaan. Kun näin on jo tapahtunut esimerkiksi Ruotsissa ja Hollannissa, on vain ajan kysymys koska näin tapahtuu myös meillä Suomessa. Minusta on ollut ikävää havaita, että ennen niin hyvä ja asiallinen Yle on viime aikoina ajautunut harhateille, ja olen harmitellut sitä, etten enää voi kuunnella radion Yle 1:tä ilman että kuulisin myös toimittajien mielipiteitä, sillä mielestäni he ovat menneet pahasti hakoteille. Myös monet muut Ylen ohjelmat, jotka ennen olivat hyvinkin antoisia ja informatiivisia, ovat nyt alkaneet maistua pakkopullalta. Kun kuuntelen uutisia, jään ihmettelemään mitä siellä on oikeasti tapahtunut ja mistä siinä oikeastaan kerrotaan, koska en tunnista kertomuksesta omia ajatuksiani ja omia näkemyksiäni, tai ainakaan niitä jotka vastaisivat käsityksiäni. Siksi Yle on mielestäni alkanut tuntua epäluotettavalta, koska sen uutiset ovat ristiriidassa omien käsitysteni kanssa. Vaikka Yle olisi epäluotettava ja vaikka se olisi ryhtynyt propagandan tekoon, minua harmittaa että minä ja moni muukin on vapaaehtoisesti tehnyt päätöksen hyväksyä Ylen valheet, eikä osaa enää erottaa niitä valheiksi. Miten ihmiset yleensä voivat erottaa toisistaan totuuden ja valheen? Ehkä tämä on osa sitä ”heikkojen signaalien” tunnistamista? Eli ihmiset eivät enää erota mikä on totta, vaan pitävät kaikkea sitä mitä media kertoo totuutena, eivätkä näe tai osaa lukea sitä että totuus ja valheet on jo sekoitettu keskenään. Heikon kognition seurauksena poliitikot eivät kykene tunnistamaan oman politiikkansa aiheuttamaa kärsimystä. Kärsimyksestä taas seuraa turhautumista, jonka seurauksena turhautumista ei osata purkaa vaan turhautuminen pyritään kieltämään ja projisoimaan ulkopuolisiin. Koska projektiota ei tunnisteta, eikä tunnusteta, turhautuminen pysyy piilossa, ja niinpä turhautuminen muuttuu vähitellen yhä voimakkaammaksi, kunnes se lopulta purkautuu raivokkaana vihana niitä kohtaan, joita projektiollaan on vihannut, vaikka vihan kohde todellisuudessa onkin projektion alkulähde ja sen synnyttäjä. Heikon kognition seuraukset ovat ikäviä ja vaarallisia, ja siksi en olisi toivonut niitä näkeväni Suomessakaan. Toisaalta tämä oli kyllä täysin odotettavissa, kun ottaa huomioon että eduskuntapuolueet ovat valinneet strategiakseen olla ymmärtämättä niitä valtavia eroja, joita tavallisen kansan ja poliitikkojen välillä vallitsee. Mutta niin vain tämäkin hulluus on toteutunut, eikä sille voi mitään. Ainoa lohtu tässä asiassa on se, että tilanne tuskin tästä enää ainakaan paranee. Ei kommentteja: Lähetä kommentti