Erään pelastuneen kahvin orjan tarina

Aluksi käyttö oli satunnaista ja tyydyin vain pieniin siemauksiin. Kuten kaikki tässä vaiheessa, luulin hallitsevani käytön täysin.Miten väärässä olinkaan.

Erään epäonnisen illan päätteeksi hiivin salaa keittiöön javalmistin itselleni tätä "jaloa" juomaa. Täysi mukillinen tuntui sanoinkuvaamattoman ihanalta. Olo tuntui lämpimältä, minua nauratti ja olin yhtäkkiä pirteämpi kuin koskaan ennen. En halunnut myöntää, että kaikki tämä oli vain valhetta. Kemiallista valhetta.

Silti jokin piti minut kuivilla. En sortunut uuteen teemukilliseen uudestaan — ennen seuraavaa epäonnista koeviikkoa. Nämä kaksi kertaa koituivat turmiokseni. Ne saivat minut janoamaan teetä säännöllisesti ja kuten ennen pitkää kaikille kokeilijoille käy, näistä teemukillisista tulikin pian tapa, mutta kuin ihmeen kaupalla onnistuin pitämään käyttöni salassa. Luulin, että kaikki on kuitenkin hyvin niin kauan kuin vanhempani eivät tiedä. Jos olisin ollut täysin oma itseni, olisin tajunnut, että olin väärässä.

Enää tee ei lohduttanut kuten aikaisemmin, mutta tuntui aina yhtä tarpeelliselta. Toki isäni ihmetteli teelehtien menekin kasvua, mutta aineilla muistinsa tuhonneena hän ei uskaltanut syyttää tästä mitään muuta kuin omia harhojaan. Paitsi teehuuruisissa tunnelmissa, mutta niitähän olin jo oppinut varomaan muutenkin. Isäni oli krooninen käyttäjä, ja en tiedä ollenkaan, miksi äitini salli käytön. En tajua sitä vieläkään.

Valitettavasti teemukillinen joka ilta alkoi kuitenkin tuntua laimealta ja vahvemmat aineet alkoivat kiinnostaa. Enhän minä niistä ollut siihen mennessä kuullutkaan, mutta kaipasin kuitenkin jotain tehokkaampaa ja nopeampaa tapaa ja jotenkin tiesin, että sellaista olisi olemassa. Ja olikin.

Lähikaupan kahvitarjoilun muodossa tutustuin aivan uuteen tulevaan sisältööni elämässä. Eipä äitini pullapitko- ja maitopurkkiostosreissulle minua laittaessaan tiennyt mihin lapsensa ajoi. Ensimmäinen kerta yksin lähikaupassa oli pelottava kokemus ja vaikka yritin pysyä kaukana tarjotusta — jopa tyrkytetystä houkutuksesta, sorruin kiusaukseen osaltaan juuri kauhuni takia. Kahvi avasikin portit taivaaseen ja haihdutti kuin taikaiskusta jännityksen. Se oli kuin teetä, mutta silti jotain erilaista. Se oli paljon parempaa. Se vei minut huipulle nopeammin kuin mikään tee tätä ennen. Se vei minut taivaaseen, niin luulin.

Käyttöni alkoi kuitenkin vaikuttaa hälyttävästi jokapäiväiseen elämääni. Käyttöni oli yhtä kuin jokapäiväinen elämäni.

Päivä ei lähtenyt käyntiin ilman kahvia, ja aamu alkoikin kupillisella kaverini luona. Oli selvää, että tämä vaikutti koulunkäyntiini. Myöhästyin joka aamu koulusta, sillä vietimme kaverini luona kahvituokioita. Me muka vain vietimme hauskaa. Nyt tiedän paremmin.

Pian hankin ystävältäni kahvinkeittimen ja piilotin sen vaatekaappiini — äitini löysi sen kyllä, mutta asiaa tuntemattomana luuli kyseessä olleen jokin tietokoneen osa. Ajattelin, että jos valmistan kahvini itse, säästäisin rahaa roimasti. Voisin jopa tienata vähän itsekin, jos keittäisin kahvia ja tarjoaisin sitä hyvästä hinnasta kavereilleni. Kahvi sai minut hylkäämään jopa entiset kaverini — heistä tuli vain uusia potentiaalisia kahvin ostajia. Teinkin kaikkeni saadakseni heidät koukkuun. Vein kahvia jopa kouluun ja myin sitä kokeilijoille välitunnilla.

Kaikkein pahinta oli se, että rahani menivät kyseiseen lähikauppaan hankkiessani kahvia. Käyttöni alkoi todella riistäytyä käsistä. Välillä käytin pikakahveja ja kuukausien saatossa olin oppinut alan niksitkin: maitoa ja sokeria käyttämällä kitkerää makua sai peitettyä ja kaakaota sekoittamalla sai maukkaamman tuloksen. Joskus kaverin kanssa pidettiin kekkereitä ja nautittiin kahvin kanssa pikkuleipiä, joskus suklaata tai jopa konjakkia jos sitä jostain saimme. Sanomattakin oli selvää, olin rappiolla.

Vain kahvi oli tärkeää ja aloin pian jäädä koulusta pois. Ja mitäs silloin tein? Joimme tietysti kahvia, keräsimme limpparipulloja rahoittaaksemme kalliin ja paheellisen harrastuksen, joskus varastimme kahvipaketteja. Ja tietysti myimme kahvia alaikäisille.

Elämässäni ei todellakaan ollut muuta kuin kahvi!

Poissaoloni alkoivat huolestuttaa opettajia ja nämä ottivat yhteyttä vanhempiini — lähettivätpä vielä tietoa mahdollisista syistä ja tämä koituikin pelastuksekseni. Erään esitteen kannessa oli nimittäin kahvinkeittimen kuva — juuri samanlainen malli jota äitini luuli siksi tietokoneen osaksi. Kauhea totuus alkoi vähitellen paljastua vanhemmilleni ja esitteen teksti paljasti kaikki kauheat yksityiskohdat. Äitini pakotti isäni lopettamaan teenjuonnin esimerkkinä, ja minut laitettiin laitoshoitoon. Nyt täytyy tunnustaa, että tuo kofeiininhuuruinen jakso elämässäni oli askel, jota en soisi kenenkään muun ottavan. On hienoa huomata, että aamulla voi ajatella jotain muutakin kuin seuraavaa kahvikupillista, päivälläkään ei tarvitse ottaa aterian päätteeksi. Estääksemme uusien surullisten tapausten syntyä olemmekin juuri aloittamassa kampanjan kofeiinipitoisten juomien käyttöä vastaan. Kampanjallamme pyrimme vahingoittamaan mm. energiajuomien julkista kuvaa. Esitteissä näytämme mm. kuvia lapsista juomassa näitä juomia kahvinkeittimen äärellä ja kuvia pikakahvipurkeista ja energiajuomatölkeistä lasten leikkikentillä.

Kahvi on huume ja se koukuttaa.

Älä vähättele kahvin vaaroja!

Kahvi on vaarallista. Muistakaa se.