Vahvistin
Vahvistin on aktiivikomponentti, jonka tehtävänä on vahvistaa signaalin virtaa tai jännitettä.
Vahvistinluokat
A-luokka
A-luokan vahvistin on vahvistinarkkitehtuuri, jossa transistori tai putki toimivat lineaarisen toimintapisteensä puolessa välissä. Ohjaavan signaalin molemmille puolijaksoille on tilaa molemmin puolin.
A-luokan vahvistin on tarkin ja laadukkain vahvistintyyppi, mutta kärsii äärinmäisen surkeasta hyötysuhteesta, sillä 0-tasossa vahvistimen läpi kulkee noin 0.5 kertaa nimellisvirta, eli vahvistimen nimellistehosta hukataan n. 50 %, vaikka pihahdustakaan ei kuulu kaijuttimesta.
B-luokka
B-luokan vahvistimissa käytetään yleensä vastakkain PN ja NP-tyypin transistoria, jossa puolijakson polariteetin mukaan ohjataan jompaa kumpaa päätekiveä.
Puhdas B-luokan vahvistin kärsii transistorin kynnysjännitteen suuruisesta, 0.7 V ylimenosäröstä matalilla äänenvoimakkuuksilla.
AB-luokka
AB-luokan vahvistin on yhdistelmä A-luokan ja B-luokan vahvistimia, jossa käytetään molempien tarjoamat hyvät puolet hyödyksi. AB-luokan vahvistin toimii A-luokassa pienillä vahvistuskertoimilla ja lähtötehoilla ja siirtyy B-luokkaan ohjaussignaalin suurentuessa riittävän paljon.
C-luokka
C-luokan vahvistin on tyypillisesti käytössä korkeataajuisemmissa radio- ja televisiolähettimissä, joissa muodostetaan lähetettävää sinimuotoista kantoaaltoa. Anodilla on LC-piiri, jonka resonanssitaajuus on viritetty värähtelemään lähetettävän kantoaallon taajuudella, kerrannaisella tai jaollisella luvulla. Modulointi voi tapahtua ohjauksessa tai vasta pääteasteen tehopuolella.
D-luokka
D-luokan vahvistin on digitaalinen vahvistin, jota käytetään FETeillä tai MOSFETeillä.
Käytännön esimerkkinä, jokaisella on varmasti käytössään taajuusmuuttaja, induktiomoottorille syötettyä taajuutta, pulssisuhdetta ja vaihetta ohjataan digitaalisesti määrittelemällä pulssisuhteen suhde, vaihe ja taajuus.
Vaikka D-luokan vahvistimella ei voida luoda sinimuotoista virtaa tai jännitettä, saadaan induktiivisessa kuormassa semi-sinimuotoinen lopputulos tehollisarvoltaan riittävän hyvä, etenkin jos moottori on speksattu käytettäväksi taajuusmuuttajan perässä.
Invertteri, jota mainostetaan tekstillä "modified sine-wave" tarkoittaa juuri edellämainittua halpaa teknistä tapaa valmistaa seinäsähköä, joka käyttäytyy sähkölaitteissa edes jokseenkin kuten puhdas sinimuotoinen jännite.
Aitoa sinimuotoista sähköä tarjoilee invertteri, joka löytyy saatetekstillä "pure sine-wave" ja vähintään kolminkertaisella myyntihinnalla ja huonommalla hyötysuhteella.
Usein on kuitenkin turhaa investoida täydelliseen siniaaltoinvertteriin, sillä kaikille elektronisille laitteille, joissa on hakkuri, on se ja sama mitä sähköä sinne työntää (vaikka tasajännitettä!).
Sama pätee resistiivisiin lämmittimiin ja vastuskuormiin, pölynimurin tai kulmahiomakone yleisvirtamoottoriin, ne eivät välitä aaltomuodosta pätkän vertaa, ainoastaan tehollisarvon toteutumisesta.
Huonolaatuinen tai joskus ylikuumentunut Oikosulkumoottori ja perinteiset rautasydänmuuntajalla toimivat laitteet (= parin vuosikymmenen takainen viihde-elektroniikka) ovat ainoita, jotka perustellusti tahtoisivat aitoa siniaaltoa.
VINKKI: Jos jokin laite tuntuu ottavan itseensä modified-sine-wave invertteristä: Tasasuuntaa jännite heti invertterin lähdössä! Se auttaa jo huimasti vinkumisääniin tai häiriöihin, joita huonolaatuisessa hakkurissa, huonolaatuisella invertterillä voi ehkä ilmaantua.