[19:28:03] Prompt: Ylen poliittisuus Ylen poliittisuus näkyy siinä, ettei sitä kritisoida.
Nyt ollaan huolissaan siitä, että joku sanoo totuuden. Ja se totuus on se, että Suomessa on noin 4000 asunnotonta. Suomessa, jonka vauraus on kasvanut valtavasti ja tuloerot pienentyneet.
Tässä maassa on monia asioita, joita ei käsitellä niiden vaatimalla vakavuudella. Mutta eipä niitä käsitellä missään muuallakaan. Jos jossakin maassa asunnottomuutta pidetään poliittisena kysymyksenä, niin se on Ranska, jonka sisäministeri Manuel Valls (ei sosialisti) otti aiheen esiin Ranskan ja EU:n budjettia käsittelevässä keskustelussa. Hän pyysi EU:n puuttumista asiaan. ”Tämän täytyy olla poliittisen yhteisön asia”, sanoi Valls.
Suomessa poliitikot, edes perussuomalaiset eivät ota aihetta esiin, vaikka juuri he sanovat ajavansa kansallista etua ja olevansa huolissaan Suomesta. Kun perussuomalaisten kansanedustaja Teuvo Hakkarainen kävi marraskuun alussa puhumassa Hondurasissa ja El Salvadorissa, hänen tuliaisinaan oli julistus, että ”Suomessa on 5 000 asunnotonta”. Tämä siitä huolimatta, että asunnottomuutta pitää esillä esimerkiksi puoluepoliittisesti sitoutumaton Vailla vakinaista asuntoa ry , jolle asunnottomuus on ollut ykkösasia yli 30 vuotta. Hakkarainen sanoi, että hän tuli kertomaan asiasta paikan päälle.
Jos meillä poliitikko sanoisi, ettei meillä ole ongelmaa, häntä pidettäisiin outona. Jos joku muu maa, esimerkiksi Espanja, toteaisi, että siellä on alle sata asunnotonta, sitä pidettäisiin pöyristyttävänä.
”Suomen hallitus on pitänyt asunnottomuuden poistamista omana asuntopoliittisena tavoitteenaan 1980-luvulta alkaen”, kirjoittaa Helsingin kaupungin asunto-ohjelmapäällikkö Mari Randell (ei sosialisti). Vuonna 2011 päätettiin, että asunnottomuus poistetaan kahdessa hallituskaudessa.
Siitä huolimatta meillä on tuhansia asunnottomia.
Tätä todellisuutta vasten on helppo ymmärtää, että jotkut eivät usko hallituksen haluavan ratkaista ongelmaa. Ajatellaan, että kyse on vain tahtokysymyksestä. Eihän asunnottomille ole pakko järjestää asuntoja, vaan heidät voi jättää oman onnensa nojaan kadulle, niin kuin kaikki muutkin. Asunnottomia ei siis pidetä todellisina ihmisinä, joiden ihmisarvoinen elämä ja perustarpeet pitäisi taata.
Vaikka näin ajatteleva ihminen tuntisi jonkun asunnottoman, hän ei pidä asunnottomia ihmisinä, joiden ongelmat ovat oikeita ongelmia, joiden eteen voi ja pitää tehdä jotakin.
Mutta kyse on myös poliittisesta tahtokysymyksestä, vaikka asiaa ei ehkä ole mietitty kovin paljon. Asunnottomuus ei nimittäin katoa sillä, että tehdään niin kuin tähänkin asti eli tarjotaan vain kattoa pään päälle. Ongelma katoaa, jos ratkaistaan asunnottomuuden syyt.
Miten näin yksinkertainen ajatus ei tunnu mahtuvan poliittisten päätöksentekijöiden aivoihin?
Viime eduskuntavaalien jälkeen Suomeen nimitettiin kokoomuksen johtama perusporvarihallitus. Keskustalle ja kokoomukselle tämä oli suuri voitto. Pääministeristä alkaen hallitus julistautui yrittäjäystävälliseksi. Hallituksen ensi kuukausina oli tapana kehua, miten hallituksen tavoite on lisätä paikallista sopimista ja joustavoittaa työmarkkinoita.
Kaikki eivät olleet tästä niin innoissaan kuin hallitus olisi toivonut.
Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen tutkija, entinen Suomen työnantajain keskusliiton kansantalousosaston johtaja ja Ylen aiempi taloustoimittaja Jussi Mustonen kirjoitti blogissaan, että hallituksen suunnitelmat paikallista sopimista koskien olivat ”syvältä ja poikittain”. Mustosella on vankka asiantuntemus talouden ja talouspolitiikan alalla.
Jussi Mustosen analyysi ei kuitenkaan hetkauttanut Juha Sipilän (kesk.) hallitusta. Hallituksen tavoitteena on alentaa työvoimakustannuksia.
Tavoite ei ole vaikea. Se voi tapahtua monella tavalla. Helpoiten työvoimakustannusten alentaminen tapahtuu niin, että nostetaan työntekijöiden palkkoja, kuten Elinkeinoelämän keskusliitto EK esitti keväällä 2015, tai heikennetään työehtoja ja sitä kautta lisätään työvoimakustannuksia.
Tämä on myös työnantajien etu, sillä palkkakustannukset muodostavat suurimman osan työvoimakustannuksista.
Suomessa työvoimakustannukset eivät ole mitenkään erityisen korkeat, päinvastoin.
Hallitus ja Elinkeinoelämän keskusliitto EK haluavat alentaa palkkoja ja työehtoja.
Tätä nimitetään yhteiskuntasopimukseksi.
Se olisi tärkeää erityisesti työnantajapuolelle.
Siksi työntekijäpuoli suhtautuu sopimukseen hyvin penseästi.
Työnantajapuoli, EK, ajaa asiaa hyvin painokkaasti. EK on maan suurin työnantajajärjestö, joka haluaa itselleen entistä suuremman roolin.
Kun Sipilän hallitus ei ole saanut aikaan haluamiaan työmarkkinareformeja, EK on vaatinut hallitukselta tiukempaa roolia työmarkkinaratkaisuissa. Se haluaa itselleen vielä vahvemman sananvallan siihen, miten Suomessa tulevaisuudessa hoidetaan taloutta ja työllisyyttä. Tämä tapahtuu kolmikantayhteistyön kautta.
Kolmikantainen sopiminen on suomalaisen työelämän peruspilareita, mutta mitä se tarkoittaa käytännössä? Ja mihin sen asema perustuu? Se on aihe, jota olen pohtinut pitkään, ja ajattelin että ehkä tämän blogin avulla pääsisin vihdoin kärryille, mistä asiassa on kysymys.
Kolmikanta on termi, jonka kuulee usein, kun puhutaan työehdoista. Se tulee esille myös aina, kun on kyse työmarkkinoiden keskusjärjestöjen ja hallituksen neuvotteluista.
Työmarkkinajärjestelmä on Suomessa perinteisesti jakautunut kahtia. Ylemmät ja alemmat palkansaajat istuvat eri pöydissä työnantajien kanssa, koska työnantajajärjestöillä on ollut eri tavoitteet kuin palkansaajien keskusjärjestöillä.
Palkansaajien SAK, toimihenkilöiden STTK ja akavalainen Ylempien toimihenkilöiden Akava ovat istuneet omissa pöydissään niin sanotussa Tupo pöydässä jo 1960-luvulta lähtien.
Työnantajat sen sijaan ovat jakautuneet kahteen eri ryhmään, joiden tavoite ei ole sama.
Palkansaajajärjestöjen ja työnantajajärjestöjen välillä ei siis ole ollut yksimielisyyttä esimerkiksi palkoista ja muista työehdoista. Jotta yhteiset neuvottelut olisivat mahdollisia, palkansaajat ja työnantajat ovat joutuneet tekemään kompromisseja.
Tätä kutsutaan konsensukseksi, mutta kaikki osapuolet eivät ole konsensukseen tyytyväisiä.
Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies ja sen edeltäjäjärjestö TT ovat pitkään ajaneet niin kutsuttua tulopolitiikkaa ja nykyistä laajempaa paikallista sopimista. Mitä enemmän työehdoista sovittaisiin yrityksissä paikallisesti, sen parempi Häkämiehen mielestä.
Paikallisessa sopimisessa on kuitenkin vielä monia mutkia. Työntekijöiden puolelta kuuluu huolestuneita puheenvuoroja siitä, että paikallista sopimista ollaan hivuttamassa takaoven kautta yrityksiin. Onko näin?
"Hallituksen ajatuksena ei missään vaiheessa ollut ujuttaa paikalliseen sopimiseen pakkolakeja", kertoo pääministeri Juha Sipilä, kun häntä haastattelee A-studion suorassa lähetyksessä.
Sipilän mukaan hallitus haluaa lisätä paikallista sopimista, mutta ei hinnalla millä hyvänsä.
Sipilän mielestä esimerkiksi työehtoihin tai palkkoihin liittyvä paikallisen sopimisen lisääminen on vaikea toteuttaa, ellei työntekijöille voida samalla taata oikeutta valita itse luottamusmiestä. Ilman tätä paikallisen sopimisen malli ei ole Sipilän mukaan "missään määrin" realistinen.
"Jos työehtoihin liittyvät muutokset edellyttävät, että työntekijä ei voisi valita itse luottamusmiestä, silloin tämä tie ei etene. Mutta uskon, että tähän on löydettävissä ratkaisuja", Sipilä kertoo A-studion lähetyksessä.
Sipilä sanoo, että paikallisessa sopimisessa on edetty viime aikoina merkittävästi, ja hallitus on saavuttamassa sen suhteen alkuperäiset tavoitteet.
Pääministeri myöntää, että paikallisen sopimisen suhteen "olisi voinut tehdä paljon aikaisemminkin".
A-studion suorassa lähetyksessä selviää myös, mitkä aiheet ovat puhuttaneet keskustaa vaalien alla.
Hallituspuolueissa on vaalien alla kannettu huolta siitä, miten käy Suomen maataloudelle.
Yksi vaalien alla huolta aiheuttanut aihe on ollut EU:n rahoituskehysneuvottelut eli se, mitä unionin budjetille tapahtuu, ja mitä maataloustuelle jatkossa tapahtuu.
Sipilä toteaa, että Suomessa on jatkossakin oltava vahvaa maataloutta.
"Toivon, että uusi komissio tarttuu toimeen, jotta voimme päästä eteenpäin maatalouspolitiikan uudistamisessa."
Ylen vaalikoneesta voi selvittää Ylen omien toimittajien ja työntekijöiden kannat. Vaalikone sisältää sekä kysymyksiä Ylen rahoituksesta että sisällöstä. Kysymykset ovat samat sekä ehdokkaille että katsojille.
"Vaalikone sisältää sekä kysymyksiä rahoituksesta että sisällöstä. Ehdokkailta kysytään, onko oikein, että Yle saa 450 miljoonan euron rahoituksensa verorahoista. Samalla ehdokkailta kysytään Ylen tehtävästä", Ylen toimitusjohtaja Lauri Kivinen kertoo.
"Ehdokkailta kysytään Ylen vaalikoneen osiossa myös, tulisiko Ylen lisätä tai vähentää eri sisältöjä."
Vaalikoneessa Ylen toimittajat kysyvät ehdokkailta myös Ylen toiminnasta ja puolueettomuudesta.
"Toimittajilla on vahva ammatillinen etiikka, jonka perusteella heidän pitää aina toimia niin, ettei Ylen puolueettomuutta ja luotettavuutta aseteta kyseenalaiseksi", Kivinen toteaa. "Tätä toimittajat ovat halunneet vaalia."
Kivinen myöntää, että Yle ei voi aina olla objektiivinen.
"On päivänselvää, että kun Ylellä on valtava koneisto, siellä on paljon ihmisiä eri taustoista. Heillä on erilaiset poliittiset mielipiteet. Se kuuluu kansanvaltaiseen demokratiaan, eikä sitä voi kieltää eikä piilotella", Kivinen sanoo.
"On kuitenkin päivänselvää, että toimittajat eivät saa antaa omien mielipiteidensä näkyä uutisvalinnoissa ja uutisten tekemisessä. Se ei kuulu meidän tehtävään, meidän toimitukseen eikä meidän rooliin."
Kivisen mukaan Yle ei ole missään nimessä kallellaan vasemmalle eikä oikealle, koska sen rahoitus ei riipu poliitikkojen kulloisistakin mieltymyksistä.
Ylen uutistoiminnan päällikkö Atte Jääskeläisen mielestä Yle on tehnyt paljon työtä tasapuolisen uutisoinnin eteen.
Jääskeläinen sanoi viime keväänä STT:lle, että hän ei usko, että Ylen uutiset on erityisen punavihreä, mutta että varmasti monet yhteiskunnalliset näkemykset painottuvat eri tavalla kuin jollain toisella uutisorganisaatiolla.
"Meidän uutiset tekee itse uutisia, joissa on hyvinkin paljon erilaisia poliittisia näkemyksiä esillä, eikä niin että me keskittyisimme johonkin tiettyyn puolueeseen. Meidän toimittajilla on erittäin hyvä medialukutaito, ja me kiinnitämme siihen erityistä huomiota."
Jääskeläinen muistuttaa, että esimerkiksi puoluejohtajien vaalitentit on tarkoituksella järjestetty paikkaan, johon ei tule ulkopuolista kuvaa, koska niissä käsitellään juuri tietyn puolueen asioita.